1800-luvula natsunalismin iteolokii alko vaikuthaan eurooppalaisissa yhtheiskunnissa
ja kansanvaltioitten kehittäminen pääsi vauhthiin.
Natsunalistinen iteolokii pyrkii kansalisen histuurian kirjottamisheen,
yhtheisheen kiehleen ja yhtenäisheen kylttyyhriin.
Ruottissa tämä rajotti aluheelista, kylttyyristä ja kielelistä vaihtelua,
mikä vaikutti niitten ihmisten elähmään, jokka elit meänkielisellä aluheela.

Monta eri kielelistä keinoa käytethiin ette lua yhtheisen histuuriankirjotuksen
ja antaa tuntheen kansalisesta yhteyestä.
Uusia käsitheitä ja ilhmeitä keksithiin,
esimerkiksi kansalistunnelma, kansalislaulu ja kansalispuku.
Isoja valtion laitoksiaki sai uusia nimiä,
esimerkiksi Konglig Museumistä tuli vuona 1866 Nationalmuseum.

Prefiksi ” Svenska ” (Ruottin) otethiin käythöön
niinku Svenska missionsförbundet (Ruottin lähätysförpynti),
Svenska nykterhetssällskapet (Ruottin raittiusseura) ja Svenska turistföreningen (Ruottin tyristiföreninki).
Ruottinkieli tuli kans stantartiksi kouluissa,
Pohjois- ja Itänorrbottenissaki missä enemistö siihen aikhaan puhu suomea eli meänkieltä.

1800-luvun alusta alotethiin monta uutta paikalisavisia,
joista tuli tärkeitä välihneitä kansalisen itenttiteetin luomisessa.
Päiväavisit kehitit yhtheisiä referensiraamia ihmisille,
huolimatta siittä jos net tunsit toisensa eli koskhaan tulit kohtaahmaan toisia.
Aina lissäintyvä tionvälitys, esimerkiksi lyhemät reisunaijat,
helpomat tavarankuljetukset ja kätevämpi tionlevittäminen,
oli yks tärkeimistä muutoksista jokka tehit yhtenäisemän kylttyyrin maholiseksi.

Samanaikhainen teolistamisprosessi perustu samhaanlaihin
ko kansanvaltio ratsunaliseerinkin ja efektiviseerinkin ajatuksiin.
Vanhaat tavat ja perintheet piti jättää uusien ja tehokhaamitten ratkaisuitten hyväksi.
Teolistamisprosessin seuraus oli ette tavaran tuotanto muuttu.
Se siirty pienistä paikalisista liikheistä issoimphiin ja keskitethyin.
Perusiteat jokka leimasit uutta yhtheiskunnan rakentamista
saattaa selvittää sanoila kostanustehokkuus, yhtenäisyys ja yksityskohthainen ohjaus.

Koska uusi yhtheiskunnan rakentaminen piti perustua lokikhaan ja tiethoon
niin oli suuri vaatimus tietheele.
Sen vuoksi tehthiin suuria muutoksia akateemissä loppupuolela 1800-lukua.
Monta aineallaa lisäthiin ja tutkimisesta tuli enämpi ja enämpi spesialiseerattu.
Yks uusista ainealoista oli rotupiolokii.
Rotupiolokiin pohja oli entisessä perintöopissa,
mutta alko nyt sen siihaan tutkhiin vaihtelua ihmissuvussa.

Alkupäästä 1900-lukua hallitti ajatus, ette tietheeliset tulokset
aktiivisesti piti käyttää uuen yhtheiskunnan muotoilemisessa.
Samala ko rotupiolokii juurtu tietheelisennä aihneena,
keksithiin kans jotaki mikä alethiin kuttumhaan rotupuhthaukseksi.
Rotupuhthauksen lähtökohta oli rotupiolookisissa teoriissa,
mutta sekotti net polittisesti laajatuitten mielipitheitten kans,
mikkä ominaisuuet ihmisissä pitäs vahvistaa ja säilyttää
ja mikkä pitäs sortteerata pois.

1909 perustethiin ”Svenska sällskapet för rashygien” (Ruottalainen seura rotupuhthauelle) Stockholmissa
ja 1910 ”Mendelska sällskapet” (Mendelin seura) Lundissä.
Pitkän ja onnistuvan loppytyön jälkhiin valtiopäivät perustit
”Statens institut för rasbiologi” (Valtion instityytti rotupiolokiile) 1922.
Keskheistä instityytin toiminalle oli tutkiminen ja tokymenteeraminen Ruottin kansasta.
Tokymenteeraminen oli pohjana luokituksessa ihmisistä
siihen mitä rotupiolookit kuttuit ihmisrotuiksi.
Rotupiolokii rakentu ajatukseen ette löytyy selvä kytkin
ulkonäön ja ominaisuuksitten välissä.
Yks esimerkki tästä oon heän ajatus ette iso, pitkänmallinen pää
anto enämpi tillaa isomille aivoile,
mikä niitten käsityksen jälkhiin merkitti enämpi älyä.

Se mikä tuli olheen normi rotupuhthaustyöle oli ”pohjoismainen rotu”.
Niilä jokka kattothiin kuuluvan tähän ryhmään oli usseen pitkä, hoikkanen raato ja
iso ja pitkänmallinen pää.
Rotupuhthauen eustajat meinasit
ette se oon huono ruottalaisen heimon säilymiselle
jos pohjoismainen rotu sekkaintuis,
koska se ryhmä piethiin ylivoimasenna verrattunna kaikhiin muihiin ihmishiin.

Yks merkittevä henkilö rotupiolookisen instityytin luomisessa oli Herman Lundborg.
Lundborg oli 1910-luvula tullu tunnetuksi rotupiolookisennä tutkijanna
jolla oli kallonmittaus ja tokymenteerinki kansasta pääasialisenna työtapana.
Kylttyyrinen moninaisuus Norrbottenissa oli kiinostava Lundborgile.
Se teki monta kenttätutkintoa aluheen pohjois- ja iänpuolela,
missä lapset ja täyet tutkithiin tarkasti ja valokuathiin.
Moni jokka jou’ut näihin tutkinthoin kertova vakavista henkilökohtaisista loukkaamisista,
esimerkiksi ko net häyt riisua alasti valokuamisen takia.

Rotupiolokiin tutkijoila oli vaikea näyttää selviä tuloksia tutkinoista
ja tuki ainealale väheni enämpi ja enämpi.
Kritikki kasusi 1930-luvula ja 1935 Herman Lundborg erotethiin työstä.
Rotupiolookinen instityytti reformeerathiin ja alko sen siihaan tutkimhaan lääketietheelistä jenetiikkiä.

Ko Hävitys tuli julki
niin kritikki rotupiolokiile kasusi.
Koska nasistit olit käyttänhee rotupuhthauen näkökulmaa
ette lailistaa isonlaatusta teolistettua kansanmurhaa kaikista jokka kattothiin erilaiseksi.
Miljottain ihmisiä murhathiin, juutalaisia, roomia, toiminanvaihtelevia
eli muula laila polittisesti eli uskonolisesti erimielisiä.

Vaikka net suorat rotupiolookiset keinot muotoila ”uuen kansanheimon”
hyläthiin toisen mailmansoan jälkhiin
riimuja niistä ajatuksista jäit vielä elhoon yhtheiskunnassa.
Esimerkiksi ihmisiä salvethiin väkisin aina 1975 saakka,
ko niilä ei kattottu olevan hyät perintöominaisuuet.
Viimi aikoina oon kans tullu toistuksia ette rotupiolookisia kallonmittauksia lapsista olis
tehty aluheela vielä 1950-luvula.